Kolmas päivä – Bio sensor alkaa

Pennut näytti aamulla jotenkin vähän pyöreämmiltä kuin eilen. Lisäksi niillä on ollut ihan uusi ryömimisvaihde päällä 🥰. Eivät tietty vielä näe eikä kuule mitään niin suunta on välillä vähän väärä mutta aina löytävät takaisin Napin luokse jos Nappi on noussut ylös juodakseen tms.

Usein pennut päätyvät makaamaan nätisti vierekkäin ”parhaiden” nisien äärelle. Ihan kuin tänään olisi useammin siis paremmin järjestyksessä.

Tänään kun kävin töissä niin tarkkailin toisella silmällä pentuja ja hyvin näytti sujuvan! Kun näytin kuvaa työkaverille niin todettiin että pentusten tai ainakin jonkun häntä jo vähän vispaa ❤️. En muista että olisin aiemmin nähnyt.

Kotiin tullessani ajattelin että punnitsen pennut ja teen ne Bio sensor/super dog harjoitteet pentulaatikon laidalla. Ekan pennun sain tehdä ihan ok Napin vähän ihmetellessä. Seuraavan kohdalla Nappi lopuksi lempeästi vain nappasi pennun multa… Jatkossa treenataan kun Nappi on muualla, turha huolestuttaa mammaa. Oli toisaalta aika suloista nähdä kuinka suojelevainen se on ja kuinka nätisti se oli ottamassa pennun suuhun.

Pentujen painot nousevat tasaisesti, eilen reilu 20g ja tänään reilu 30g lisää edelliseen päivään verrattuna.

Nykyään nää nukkuu rauhassa välillä saatuaan maitoa. Eilen mielestäni vaan söivät ja möyrivät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *