Tärkeä päivä heti toisen perään!

EIlen pennut täyttivät 6 viikkoa ja oli hartaasti odotetun pentuetestauksen ensimmäinen mahdollinen päivä. Sain testaajaksi 10v takaisen pentueen aikoinaan testanneen Kikka Pitkäsen (koirakoulu Koirankuje). Oli kyllä kuin palkinto itselle saada kokenut ja koulutettu testaaja tutkimaan ja pohtimaan pentuja kanssani koko illaksi. Toki tässä viimeisen 1-2 viikon aikana on ruvennut tulemaan esille eroja pentujen luonteissa, mutta onhan tämä ihan eri asia saada ulkopuolinen ja puolueeton, pennuille vieras ihminen tekemään standardoidut testit. Testit tehtiin meillä kotona alakerran huoneessa missä pennut eivät ole lainkaan käyneet eikä Nappikaan juuri koskaan oleskele. Kaikille saatiin mukavat tulokset ja Kikkakin sanoi kivasti että ”tämä pentue kyllä kannatti tehdä”.

Sitten alkoi pähkäily että kuka menee sitten kenellekin ja tänään sekin palapeli sitten saatiin valmiiksi. Ostajat on siis olleet tiedossa kaiken aikaa ja tulevat kutsumanimetkin, mutta halusin odottaa pentuetestiin asti että saan valittua mahdollisimman hyvin sopivan kodin jokaiselle ja ainakin tällä hetkellä olen enemmän kuin tyytyväinen. Poju on ollut menossa isän hoiviin, joten siinä ei toki mitään valitsemista ollut.

Eilen sain myös viralliset nimet lopulta lyötyä lukkoon ja ne tulevat nyt tässä (rumpumusiikkia, maestro!):

Eikä tässä vielä kaikki… Tänään kävimme eläinlääkärissä. Matka meni ihmeellisen hyvin, ajattelin että hätääntyvät ja vinkuvat, mutta kukaan ei inahtanutkaan. Perillä olivat sitten toki vähän ihmeissään että mikäs paikka tämä on. Tosi mukavan oloinen eläinlääkäri tutki jokaisen pennun eikä mitään moitteen sanaa ollut ja sitten laitettiin sirut. Eilen testissä todettiin että kukaan ei reagoinut kivulle, mutta eivät reagoineet myöskään mikrosirun kieltämättä aika ison näköiseen neulaan (mallia kaukalo).

Eläinlääkärireissun jälkeen sain viimeisteltyä rekisteröinnin Kennelliittoon ja on nämä Kennelliiton systeemit kyllä aika hienot kun siinä ei kauan mennyt että sain pentueen näkyville jalostustietokantaan. Jalostustietokanta lienee edelleen täysin vertaansa vailla koko maailmassa, missään ei ole näin hienoja ja avoimia tietokantoja kuin meillä! Eli siellä ne nyt seisovat, uudet Ferrafox-pennut upeine vanhempineen, virallisine nimineen ja rekisterinumeroineen.

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=FERRAFOX&R=336

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *