MyDogDNA – geenitestituloksia

Mielenkiinnosta tiedettä kohtaan teetin Napista MyDogDNA geenikartoituksen. Geneettinen terveysindeksi oli 107, eli keskimääräistä parempi kokonaistulos. Kaikkien testissä tutkittujen kymmenien sairauksien osalta Nappi oli terve (ei kantaja). PRA:n osalta Nappi oli geenitestattu jo aiemmin terveeksi, mutta nyt tuli tulos myös espanjanvesikoirilla esiintyvästä hyperurikosurian ja NAD:n osalta, että terve on eikä Napin pennuillekaan voi siten tulla mitään näistä sairauksista. Harvinaisia sairauksia toki nämä kaikki, mutta kurjia jos osuu kohdalle.

Monimuotoisuuslukema oli hitusen puhdasrotuisten koirien keskiarvoa parempi, mutta alle rodun keskiarvon.

Jotkut tulokset toki olivat testaamattakin selviä, Napilla on pitkä häntä ja luppakorvat :).

Loimua ei valittu monimuotoisuusindeksien perusteella tai mydogdna:n tarjoaman matchmaking-palvelun avulla (sellainenkin siis on), mutta toiveissa toki on, että yhdistelmän vähäisen sukusiitoskertoimen ansiosta monimuotoisuus seuraavassa sukupuolessa on vielä parempi. Loimun tulokset tulevat myöhemmin ja toivottavasti jonkun pennunkin tulokset tulee vielä selvitettyä.

Testi mittaa koirasi monimuotoisuuden useasta tuhannesta perimän kohdasta. Monimuotoisuus lasketaan niiden kohtien perusteella, joissa koirasi on heterotsygootti, ts. kohdista, joissa se on perinyt erilaisen alleelin sekä emän että isän puolelta. 
https://www.mydogdna.com/