Astutukset 8.-11.8.19

Loimu oli kylässä Lohjalla 7-8.8. ja aamulla 8.8. oli ensimmäinen astutus. Yritys oli kova jo edellisenä päivänä, mutta 8.8.. natsahti sitten kaikki kohdilleen. Koirat olivat kiinni noin 20minuuttia. Illalla Loimu lähti kotiin että koirat voisivat levätä, edellinen yö oli ollut aika piinaava kun koirat viettivät sen erillään saman katon alla 😬.

Seuraava astutus oli perjantai-iltana 9.8. Loimun kotona Turussa. Pienen lämmittelyn jälkeen tämäkin sujui mallikkaasti ja koirat olivat kiinni taas sen 20min.

Kolmas astutus oli sunnuntaina 11.8. puolenpäivän aikoihin Turussa. Aluksi näytti siltä että on jo liian myöhäistä, Nappi ei ollut yhtä kiinnostuneen oloinen, mutta kahvittelun aikana leikit muuttuivat yhä riehakkaammiksi ja Napin häntä rupesi taas kääntymään ja saatiin aikaiseksi vielä kolmas ja viimeinen astutus. Raukeat ja tyytyväiset koirat kävivät vielä yhdessä lenkillä Loimun ihanissa kotimaisemissa lempeässä tihkusateessa. Suurkiitokset Outille ja perheelle!

Progesteronitulokset ja kiiman eteneminen

25.7.2019 Napin juoksut alkoivat
1.8.2019 Progesteroni 1.06ng/ml
5.8.2019 Progesteroni 3.36ng/ml
8.8.2019 Progesteroni 11.60ng/ml

Napin näytteet tutki Movet

http://therio.vetmed.lsu.edu/caninecyclegraphP4LHrelativedays.jpg

Astutukset olivat 8.8.19, 9.8.19 ja 11.8.19. Oheisen käyrän perusteella voi arvioida, että 11.8. progesteroni todennäköisesti oli jo niillä rajoilla että kohdunsuu oli menossa kiinni, mutta vielä Napin häntä kääntyi vaikkei yhtä välittömästi kuin edellisinä päivinä. Turvotus oli selvästi myös laskusuunnassa jo.