2 ihanaa pentuviikkoa takana! Paljon ei ole tarvinnut alun oman pienen hermoilun laannuttua puuttua mihinkään, Nappi on ollut ihana emo. Imettää , putsaa pentujen etu- ja takapäät ja laatikko on pysynyt ihan puhtaana ja pennut tyytyväisinä. Pennut lähinnä nukkuvat ja syövät mutta pientä orastavaa leikinalkua on ihan näin 2vko kohdalla ollut havaittavissa! Pennut on kasvaneet kohinalla ja ovat kaikki nyt 2-viikkoispäivänä saavuttaneet 1 kg painon, veljellä oli päivän etumatka, mutta tytöt tulivat tänään yhdessä rintamassa tämän rajapyykin yli.
Bio sensor ohjelma lähenee loppuaan, viimeiset viisi päivää on ärsytystestit menneet jotenkin rauhallisemmin, ainoastaan selinmakuulla pitäminen on kaikille vastusteltava asia ja useimmille myös pää alaspäin aiheuttaa protestiääniä. Selvästi pennut ovat kehittyneet ja tänään niitä onkin sen myötä ”kiusattu” kynsienleikkuun merkeissä. Kahden kohdalla joko temperamentti tai ehkä vain ajoitus meni nappiin että olivat rauhallisia koko toimenpiteen ajan (Mimmi ja Poju), muiden mielestä leikkaus oli ihan tyhmä juttu. Eka matolääke menee huomiselle, pennut saavat silloin kerta-annoksen ja Nappi saa 3 päivän axilur-kuurin tästä päivästä eteenpäin.
Pentujen silmät aukesivat muuten 4-5 päivää sitten, oli kyllä ihana näky! Kaikki on olleet myös jaloillaan, mutta vielä liikkuvat enimmäkseen ryömien toki.



