Napin luonnetesti meni aika lailla nappiin! Emme olleet valmistautuneet millään tavalla, eikä testiin toki kuulukaan valmistautua. Vaikka olen pitkään harrastanut koirien kanssa, niin luonnetestissä en ole koskaan käynyt. Joistakin osioista olin jotain lukenut, mutta siinä kaikki.
Jännitti kieltämättä miten Nappi eri osioissa pärjäisi, mutta jo kättelyssä vähän rentouduin. Nappi lähti toisin kuin oletin leikkimään vetoleikkiä reippaasti ohjaajan kanssa ja siitä eteenpäin kaikki suoritukset menivät mukavasti ja kokemus oli sekä mielenkiintoinen että viihdyttävä. Nappi kyllä reagoi takaa kamalasti rämisten tulleeseen tynnyriin ja metsästä tulevaan kelkkaan, mutta hypättyään ensin alta pois palasi uteliaana välittömästi tutkimaan näitä. Pimeässä huoneessa tunsin ihan ylpeyttä kun hämärässä hahmotin miten hienosti Nappi jäljesti perässäni, tarkkaa ja sitkeää työtä alustan esteistä huolimatta.
Uhattuna yksin jätettynä ja minun vierellä hihnassa Nappi haukkui uhkaajaa mallikaasti, ei agressiivisesti, mutta kuitenkin jämäkästi. Heti uhkaamistilanteiden jälkeen Nappi oli taas kerjäämässä rapsutuksia, joten epäilen ettei Napista kuitenkaan olisi kovin menestyksekkääksi vahtikoiraksi kuitenkaan.
LTE, Somero, 18.5.2019 : FI53348/15 WEEWADDLE LET’S TWIST AGAIN
Arvo | Osasuoritus | Tulos | Pisteet | |
---|---|---|---|---|
1 | +1a | Toimintakyky | Kohtuullinen | 15 |
2 | +3 | Terävyys | Kohtuullinen ilman jälj. jääv. hyökkäyshalua | 3 |
3 | +3 | Puolustushalu | Kohtuullinen, hillitty | 3 |
4 | +2b | Taisteluhalu | Kohtuullisen pieni | 20 |
5 | +1a | Hermorakenne | Hieman rauhaton | 35 |
6 | +3 | Temperamentti | Vilkas | 45 |
7 | +1 | Kovuus | Hieman pehmeä | 8 |
8 | +3 | Luoksepäästävyys | Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin | 45 |
9 | +++ | Laukauspelottomuus | Laukausvarma | |
Yhteensä | 174 |
Vaikka paikan päällä mietin että toimintakyky olisi mielestäni voitu luokitella vielä astetta paremmaksi suorituksen perusteella, niin olen kyllä todella ylpeä lopputuloksesta. Yleensä korkeita pisteitä näkyy vain paljon harrastuksissa mukana olleilla koirilla, harvemmin jos koskaan tällaisilla täysin treenaamattomilla ”kotikoirilla”.
Avoimuus ja luoksepäästävyys ainakin vaikuttavat olevan perinnöllisiä ominaisuuksia. Napin emä Maire on hyvin saman oloinen kuin Nappi, reipas, helposti lähestyttävä ja rapsutuksia rakastava koira. Napin sisaruksilla on myös erittäin miellyttävät luonteet.
Luonnetestistä lisää Kennelliiton sivuilla.