Kasvattaja

Lapsuudenkodissani oli saksanpaimenkoira, jonka haaveilin oppivan siivoamaan huoneeni, mutta koulutus epäonnistui pahasti. Venjasta kasvoi raskaan pikkupentuvaiheen jälkeen kuitenkin tärkeä perheenjäsen.

Ensimmäisen oman koirani hankin kesällä 1998. Novascotiannoutaja (tolleri) Morriksen kanssa kokeilimme ahkerasti kaikkia noutajille sopivia lajeja ja harjoittelimme temppuja suurella innolla. Morris oli taitava ja menestyi hyvin, mutta sen luonne ei valitettavasti kestänyt yllättäviä uhkatilanteita, vaan se reagoi puremalla ja lopulta koirasta oli luovuttava. Ainut pieni ”lohtu” oli että rohkaistuttuani puhumaan asiasta avoimesti sain kuulla jälkikäteen, että koiran sisarella oli ollut kenties vielä suurempia ongelmia luonteen kanssa ja syy käytöshäiriöihin ei ollutkaan minussa enkä niitä olisi voinut myöskään korjata. Tärkeä oppi oli, että jos koiran kanssa ei voi elää mukavasti, niin siitä on syytä luopua. Vielä tärkeämpi oppi oli, että pentua ei pentukuumeessa kannata hankkia selvittämättä pennun taustoja tarkalleen. Vähintäänkin olisi hyvä tutustua vanhempiin, mieluiten myös muihin lähisukulaisiin, jos vain mahdollista. On valtava virheluulo ajatella, että kaikki yhden rodun edustajat toimivat keskimäärin rotumääritelmän mukaisesti ja pennun valinta voidaan turvallisesti tehdä lähinnä maantieteellisten ja aikataulullisten seikkojen perusteella. Tämän läksyn opittuani tein valtavan taustatyön ennen seuraavan tollerin hankkimista. Löysinkin mitä ihanimman yhdistelmän ja kävin Ruotsissa rodun erikoistapahtumassa tapaamassa emän puolen sukua, pidin pentueen ihanaa isäkoira Ferroa hoidossani useamman viikon ajan ja ihastuin kovasti. Saamani pentu Capsi olikin sitten täydellinen paketti joka upeasti täytti kaikki toiveeni. Capsin pentu Ferra oli sitten ehkä vieläkin onnistuneempi ja hieno oli myös Ferran pentue. Paloni novascotiannoutajien luonne-, terveys- ja muihin jalostuksellisiin asioihin vei minut myös rotuyhdistyksen toimintaan mukaan ja toimin ensin pentuvälittäjänä ja sitten useamman vuoden jalostustoimikunnassa ja jalostusneuvojana. Jalostusneuvojan pesti oli kieltämättä mielenkiintoinen ja antoisa, oli mahtavaa olla aitiopaikalla pohtimassa rodun tärkeimpiä asioita. Ferran menettäminen oli minulle kova isku, joka vei mielenkiinnon niin novascotiannoutajiin kuin koiraharrastuksiinkin pitkäksi aikaa.

Ihmisperheen perustamisen jälkeen rupesi taas kutkuttamaan koiran hankinta, mutta koska Ferran linjaa en päässyt jatkamaan eikä sopivaa toista tolleria löytynyt, niin päädyin lopulta tutustumaan espanjanvesikoiriin, eli perroihin. Hyvää tuuria oli, että lähellä kotiamme asuu kasvattaja, jonka kanssa heti tuntui synkkaavan hyvin. Niina kertoi avoimesti kaikesta mahdollisesta perroihin ja pentueeseensa liittyvästä ja lisäksi sain hyvän yhteyden perrot tuntevaan ystävänystävään Eijaan. Tuntui heti siltä, että Eija ”osasi” ja tunsi perrot samalla tavalla ja pitkältä ajalta kuin itse ”osasin” ja tunsin tollerit ja näkemyksemme eri asioissa olivat hyvin samanlaisia, niin koin että uskalsin luottavaisesti lähteä perrojen matkaan.

Perheeseemme kuuluu Napin ja puolisoni lisäksi kaksi lasta, 2014 ja 2017 syntyneet. Lapsille Nappi on tärkeämpi kuin aina tajuankaan ja olen iloinen kaikesta mitä he koiran kanssa elämisestä saavat. Heistä tulee olemaan myös korvaamaton apu pentujen sosiaalistamisessa, varmistamassa että pennut ovat uusiin koteihin muuttaessaan tottuneita sekä ajoittain melko kovaääniseen perhe-elämään että lapsiin ja heidän kavereihinsa.

Asumme Lohjan keskustan liepeillä omakotitalossa.

Miksi Nappi ja miksi Loimu?

Kasvattajana ja koiran omistajana minulle on ehdottomasti tärkeintä että luonne on kunnossa. Ilman sitä ei millään muulla ole merkitystä, edes fyysinen terveys ei ole yhtä tärkeä. Terveys on toki myös tärkeä, koiran elämään ei kuulu sairaudet ja kärsimys. Mielestäni koiria nykyään vähän liikaakin hoidetaan ja tarkastetaan, ihan kuin ihmisiä. Sairaita tai epämääräisesti oireilevia koiria ei tule käyttää jalostukseen. Lähisuvun osalta oltava tarkkana, mutta kaukaisempien sukulaisten osalta käytettävä maalaisjärkeä. Ilman mitään riskejä ei voi kasvattaa ollenkaan. Joskus sairauksia tulee vaikka kaikki on ”tehty oikein”. Viimeisinä, muttei toki vähäisimpinä kriteereinä jalostusvalinnoissa tulee ulkonäkö ja käyttöominaisuudet. Koiran on oltava rodulle tyypillisen näköinen ja sillä on oltava valmiuksia toimia harrastuskoirana, jollloin sekä koira että toivottavasti myös omistaja saa itselleen mielekästä ajanvietettä.

Kun Napin luonne osoittautui aivan napakympiksi niin rupesi vahvistumaan ajatus, että teettäisin Napille pentueen. Vaikka perromaailmassa olen uusi enkä tunne henkilökohtaisesti kovin montaa perroa, niin on kehuttava, että olen aika haka etsimään tietoa. Jalostustietokanta on ollut tuttu työkalu sen julkaisusta lähtien ja lähdin reippaasti tutkimaan minkälaisia uroslistauksia tietokannasta saa erilaisilla hakukriteereillä. Koska ykköskriteerini on hyvä luonne, oli välttämätöntä pitää luonnetestiä tai MH-koetta valintakriteerinä, koska oli mahdoton ajatus että kävisin jokaiseen urokseen tutustumassa itse ja koiran luonteen objektiivinen arvioiminen ei ole kovin helppoa lyhyen tutustumisen perusteella. Terveys on paljon muutakin toki kuin lonkkia ja silmiä, mutta nämä tiedot ainakin saa helposti esille jokaiselle urokselle. Koska olin itse liikenteessä ensikertalaisen kanssa ja jalostusnäyttö on yksi hyvä mittari otin mukaan hakuun vain urokset joilla jo oli yksi pentue. Tämän jälkeen rajasin hausta pois koirat joilla oli samoja sukulaisia sukupuussa. Selvitin kaiken mitä voi ”etänä”, netin ja somekanavien ansiosta selvittää ja rajasin vielä kaikkein kaukaisimmissa paikoissa asuvat koirat pois. Ensikertalaisnartun kanssa ei halua lähteä kauas mahdollista hukkareissua varten, lisäksi talvi ja lapsiperhearki asettivat omat reunaehtonsa.

Otin yhteyttä muutaman uroksen omistajiin, kävin tapaamassa Tampereella yhtä nuorta urosta ja päädyin lopulta hänen isäänsä Loimuun. Jostain muistui vanha jalostusneuvo, että ”jos pidät jostain koirasta, käytä sen isää”.

Loimu
Loimu, eli FI MVA BONACHÓN NOAH

Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä pentue jo keväälle 2019, mutta itselläni oli lomamatka varattuna äitini ja lasten kanssa juuri Napin tärppiviikolle helmikuun alussa, joten astutussuunnitelmat Loimun kanssa menivät lopulta mönkään. Pariskunta ehti kuitenkin tutustua puolin ja toisin ja tulivatkin erinomaisesti juttuun, mutta pentusuunnitelmat piti lykätä seuraaviin juoksuihin.

Loimulla on erinomaiset tulokset ja erityisen arvokkaat ne ovat, koska Loimu on omistajansa ensimmäinen koira ja tulokset on tulleet helposti ja ilman mitään suurempaa ”panostamista”. Muotovalion arvon Loimu saavutti 10. näyttelyssä mihin osallistui ja näistä näyttelyistä neljä oli kansainvälisiä. Loimulla onkin myös CACIB ja vara-CACIB plakkarissa. Loimu on upean urosmainen ulkonäöltään, sillä on hieno pitkä liehuva häntä, joka ei mene kippuraan. Loimu on aina ollut terve ja sen terveystuloksetkin ovat parhaat mahdolliset. Luonnetestissä sillä on hyvät tulokset ja tavattaessa se myös oli varsin miellyttävän ja ”helpon” oloinen.

Jalostusvinkkelistä ehkä ainoa pieni miinus on, että Loimulla on jo neljä pentuetta entuudestaan, kaikki vuodelta 2015, mutta toisaalta siinä on sitä kaipaamaani jalostusnäyttöä. Lapsenlapsia on kolmen pentueen verran, mikä on varsin kohtuullinen määrä.

Pia / pia@ferrafox.net